8.3.2013
|
Freestylehiihdon MM-kisoissa laskettiin aamupäivällä ski slopestylen karsintakilpailu. Kahdessa erässä lasketuissa karsinnoissa jatkoon selvisi yhteensä 12 laskijaa, kuusi kummastakin karsintaryhmästä. Ensimmäisessä ryhmässä suomalaisista laskivat Sami Säkkinen ja Otso Räisänen. Säkkinen oli hyvässä iskussa jo ensimmäisellä kierroksella laskien pisteet 71.2. Kuusamolainen onnistui vielä parantamaan toisella laskulla pisteiksi 78.4, mutta jatkopaikkaa se ei tuonut vaan sijoitus jäi kovatasoisessa ryhmässä kahdeksanneksi. – Muuten meni ihan hyvin, mutta ensimmäistä reilistä tipuin hieman aikasin. Mielestäni runista olisi voinut enemmänkin saada pisteitä, mutta näin tällä kertaa, Säkkinen totesi. Otso Räisäsen laskut toivat ensimmäisellä kierroksella 58 pistettä ja toisellä laskulla pisteitä kertyi 27. Pisteet riittivät ryhmän 14. sijalle. – Reilit eivät onnistuneet kummallakaan laskulla ja myös hyppyrit olisivat myös voineet mennä paremmin. Eilen tuli aika paha kaatuminen radan alkuosan reiliin ja se vei parhaan laskuvireen tältä päivältä, toisella laskulla kaaduin viimeisessä hyppyrissä kaiken lisäksi kipeälle kyljelle, Räisänen harmitteli. Toisessa karsintaryhmässä Aleksi Patja hätyytteli finaalipaikkaa laskien seitsemänneksi. Patjan ensimmäisen kierroksen pisteet olivat 72.8 ja toisella kierroksella rovaniemeläinen paransi pisteiksi 73.2. – Meni ihan hyvin muuten, mutta tipuin hieman liian aikaisin pois ensimmäisestä reilistä. Se söi pisteitä ja maksoi finaalipaikan, Patja kertasi. Anttu Oikkosen ensimmäisen kierroksen lasku toi pisteet 53.4, joka riitti 18. sijaan. Toisella kierroksella rovaniemeläinen ei saanut hyvää alastuloa ensimmäiseen hyppyriin ja pisteiksi jäi 10.2. – Olosuhteisiin nähden olen ihan tyytyväinen, paremminkin olisi voinut mennä, mutta näin tällä kertaa, Oikkonen totesi. Ski slopestyle ja halfpipe maajoukkueen valmentaja Olli Cajan oli kokonaisuutena tyytyväinen joukkueen panokseen MM-kisoissa. Erityisesti Antti-Jussi Kemppaisen hyvät otteet Oslon halfpipessä miellyttivät. – AJ:lla oli loistavaa työtä halfpipessä ja hän pystyi nousujohteisesti parantamaan jokaisella laskulla harjoituksista finaaleihin. Sijoitus oli vaikean kauden jälkeen erinomainen ja tästä on hyvä jatkaa työntekoa tulevia kisoja ja olympialaisia ajatellen, Cajan kertasi tiistain paippikilpailua. – Slopestylessä finaalipaikat jäivät pienestä kiinni. Huolellisuutta ja tarkkuutta tarvitaan laskuihin, mutta Säkkinen osoitti kuuluvansa kärkilaskijoihin ja varmasti hän tulee olemaan vakiolaskija finaaleissa. – Kilpailu on kovaa ja vaikeusastetta pitää saada laskuihin lisää kärkisijoille yltääkseen, koko porukalla. Siinä on haastetta tulevaisuudelle, mutta tästä on hyvä palata takaisin sorvin ääreen ja harjoittelemaan. Tulokset: http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=FS&raceid=7254 |
