23.1.2017

Suomutunturin sunnuntain pujottelukisat tarjosivat erittäin kovatasoisen FIS-kilpailun etenkin naisten sarjassa

Naisten sarjan voittajaksi selviytyi Liene Bondare Latviasta. Toiseksi sijoittui eilisen kilpailun voittaja Anastasia Gornostaeva Venäjältä ja kolmanneksi sijoittui Suomen Nea Luukko.  Miesten sarjan otti omiin nimiinsä Joergen Haakerud Norjasta. Rukan alppikoulun William Westermarck sijoittui hienosti toiseksi.

 

Kilpailunjohtaja Mika Saarisen mukaan näin kovatasoisia FIS-kilpailuja nähdään harvoin Suomessa ja se osaltaan auttaa ja kehittää suomalaisia laskijoita.  Kilpailurinteenä toimiva Martti on kansainväliset mitat täyttävä rinne. Alppihiihdon kilpailijoiden parissa Suomutunturin uutta tulemista on toivottu pitkään ja jo nähtyjen kilpailujen perusteella Suomutunturi tulee lunastamaan oman paikkansa alppihiihdon kilpailukalenterista.

Maanantaina Suomutunturilla nähdään historiallinen tapahtuma, sillä suurpujottelussa kilpaillaan nykystandardien mukaiset FIS-kilpailut Suomutunturilla ensimmäistä kertaa.

 

Kilpailijoita oli 121 kappaletta, seitsemästä eri maasta.