Tiedote, alppihiihto
21.1.2009, julkaisuvapaa heti
Alppijoukkueen tavoitteena MM-kilpailuista mitali
Alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut käynnistyvät Ranskan Val d’Iséressä 3. päivä helmikuuta. Suomalaisittain mielenkiintoisimmat tekniikkalajit ovat vuorossa kilpailujen toisella viikolla, alkaen 12. helmikuuta.
Ski Sport Finland ry:n hallitus on päättänyt lähettää kisoihin iskukykyisen joukkueen, johon kuuluu kuusi laskijaa. Naisissa Suomea edustavat Tanja Poutiainen, Tii-Maria Romar ja Sanni Leinonen. Miesten joukkueen kolmikko on Andreas Romar, Marcus Sandell ja Jukka Leino.
Lopullinen aikaraja joukkueen ilmoittaiselle on on 2. helmikuuta, johon asti joukkuetta voi vielä täydentää.
Suomen joukkue keskittyy MM-kilpailuissa pujotteluun ja suurpujotteluun, joten tänä vuonna Suomi ei osallistu joukkuekilpailuun. Syy osallistumatta jättämiseen on selkeä.
”Meillä ei ole missään nimessä varaa riskeerata pientä joukkuetta laittamalla kokemattomia urheilijoita laskemaan vauhtilajeja joukkuekilpailussa. Keskitymme vahvuuksiimme eli tekniikkalajeihin ja niistä haemme menestystä. Joukkuekilpailu on vielä juuri ennen tekniikkalajien kilpailuja, joten riskinottaminen siinä vaiheessa on aivan turhaa”, Ski Sport Finlandin toimitusjohtaja ja alppihiihdon huippu-urheilusta vastaava Janne Leskinen totesi.
”Tavoitteena kisoista on mitali ja muilta urheilijoilta odotetaan sijoituksia 15 parhaan joukkoon”, Leskinen kertoi joukkueen tavoitteista.
Suomen joukkueenjohto matkustaa kisapaikalle 8. helmikuuta. Miesten joukkue saapuu Val d’Iséreen päivää myöhemmin ja naisten joukkue 10. helmikuuta.
Lisätietoja:
Alppilajien tiedottaja Jussi Väätäinen, Jkpromo Oy, puh. 045 120 9920, e-mail: jussi.vaatainen@jkpromo.com
Ski Sport Finland ry:n uudet internetsivut osoitteessa: www.skisport.fi