Tiedote, alppihiihto
14.2.2009, julkaisuvapaa heti
Poutiainen uskomattomasti pronssille, Leinonen hienosti 11.
Alppihiihdon maailmanmestaruuskisat huipentuivat naisten osalta Tanja Poutiaisen MM-pronssiin. Sanni Leinonen lisäsi hienoa suomalaispanosta laskemalla 11. Voiton vei pujottelucupia tänä vuonna hallinnut Maria Riesch.
Suomalaiset olivat ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoilla seitsemän ja yhdeksän. Tällä kertaa Leinonen ennätti Poutiaisen edelle. Eroa Leinosella kärkeen laskeneeseen Italian Manuela Mölggiin jäi 0.78 sekuntia. Poutiainen jäi kärjestä 0.91 sekuntia.
Toisella kierroksella Poutiainen laski kärkeen 0.01 sekunnin erolla Italian Denise Karboniin. Leinonen laski omalla vuorollaan virheiden sävyttämän laskun ja sijoittui siinä vaiheessa yhdeksänneksi.
”Yllätyksiä täynnä oleva päivä. Sen verran pettynyt olen, kun en saa ikinä tietää mitä tulos olisi ollut ilman niit toisen kierroksen virheitä. Aina voi jossitella, mutta tyytyväinen olen päivän kisaan. Kauden paras tulos kauden tärkeimmässä kilpailussa, kun tekee kauden parhaan, niin miksi ei tehdä sitä MM-kisoissa”, Leinonen kommentoi.
Toisen kierroksen lopuksi Poutiaisen edelle ennätti vain kaksi laskijaa. Neljäntenä ensimmäisen kierroksen jälkeen ollut Sarka Zahrobska laski ensin kärkeen ja sen jälkeen Maria Riesch. Lähtöportilta viimeisenä startannut Mölgg oli jo viemässä maailmanmestaruutta, mutta italialainen laski ulos viimeisellä tasaisella juuri ennen maalia. Sen jälkeen alkoivat saksalaisten, tsekkien ja suomalaisten juhlat.
”En olisi voinut kuvitellakaan laskevani palkintokorokkeelle toisen laskun jälkeen. Mietin, että kuudennelle sijalle voisi olla mahdollisuuksia, mutta alppihiihto on aina yllätyksiä täynnä”, Poutiainen kommentoi.
”Ratojen merkkaukset eivät olleet tänään kaikista helpoimpia. Taas viimeiseen laskijaan asti piti jännittää, on tämä aivan käsittämätöntä”, Poutiainen fiilisteli.
Median yhteyshenkilö kisapaikalla: Fysioterapeutti/valmentaja Anne Yritys, puh. 050 320 7603, email: anne.yritys@hiihtoliitto.fi
ja
Alppilajien tiedottaja Jussi Väätäinen, Jkpromo Oy, puh. 045 120 9920, e-mail: jussi.vaatainen@jkpromo.com