Tiedote, alppilajit
20.11.2008, julkaisuvapaa heti

Kalle Söderholm siirtyy Infrontilta Halti Oy:n palvelukseen

Yli kymmenen vuotta alppihiihtomaajoukkueen kanssa toiminut Kalle Söderholm siirtyy Halti Oy:n palvelukseen, vastuualueenaan Haltin markkinointi ja yhteistyösopimukset. Söderholm on hoitanut Suomen alppihiihtomaajoukkueen markkinoinnin ja yhteistyökumppaneiden asioita viimeiset pari vuotta, toimiessaan Infront Finlandissa. Uudessa toimessa Söderholm aloittaa joulukuun aikana.

”Kallen menetystä ei varmasti ole helppo paikata, mutta perustoiminta pysyy alppilajien osalta samankaltaisena kuin aikaisemminkin. Vastuu alppilajien, alppihiihdon ja freestylen, yhteistyökumppaneista ja markkinoinnista säilyy entiseen tapaan minulla. Lisäksi tulemme kertomaan mahdollisimman pian lisäresursseista, joilla Kallen työpanos tullaan korvaamaan” Roope Ropponen Infront Finlandista kertoo.

”On ollut hienoa olla mukana rakentamassa alppihiihdosta yhtä Suomen arvostetuimmista urheilulajeista, koen enemmän tällaiseen tarinaan liittymisen isona kunniana. Lisäksi työskentely alppilajien markkinointitehtävissä mukaan lukien freestyle on ollut enemmän kuin mielenkiintoista ja ainutlaatuista. Uudet työkuvioni Haltilla tulevat uskoni mukaan takaamaan lähes vastaavia kokemuksia ja osa niistä tulee myös liittymään tähän vanhaan työhöni, joten hieman haikein mutta erittäin luottavaisin mielin katson tulevaan!”, Kalle Söderholm toteaa.

Lisätietoja:
Alppilajien tiedottaja Jussi Väätäinen, Jkpromo Oy, puh. 045 120 9920, e-mail: jussi.vaatainen@jkpromo.com