Levin Eurooppa-cupin suurpujottelun kolme parasta. Kuva: Paul Palmer/Laplandfoto.com

Tiedote, Ski Sport Finland, Alppihiihto
26.11.2009

Andreas Romar laski yhdeksänneksi Levillä, Samu Torsti jatkoi hyviä suorituksia

Levin alppihiihdon Eurooppa-cupin kilpailut päättyivät Tsekin Krystof Kryzlin juhliin. Andreas Romar jatkoi hyviä otteittaan myös kilpailun toisena päivänä sijoittuen yhdeksänneksi. Myös Samu Torstin suoritukset lämmittivät valmennusjohdon mieltä.

Levillä jatkui myös torstaina keskiviikon tapaan lumisade, mutta välillä rankastakin pyrystä huolimatta kilpailu saatiin vietyä läpi aikataulussa. Voittoon laskeneen Kryzlin jälkeen, toiselle palkintokorokkeelle laski ranskalainen Anthony Obert. Eroa voittajaan kertyi 0.13 sekuntia. Kolmannelle sijalle laski Björn Sieber Itävallasta, hänellä eroa voittajaan kertyi 0.15 sekuntia.

Suomalaiset Andreas Romar ja Samu Torsti olivat hyvissä hyökkäysasemissa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Romar oli ensimmäisen laskun jälkeen kuudes ja Torsti seitsemäs, eroa miesten väliin kertyi vain yksi sadasosasekunti.

Toisella kierroksella molemmat suomalaiset putosivat tuloslistalla. Romar tippui sijalle yhdeksän ja Torsti keskiviikon tapaan sijalle 18. Suomalaisista toisella kierroksella onnistui Victor Malmström, joka kykeni nousemaan sijalle 27. Niko Harmanen jäi niukasti cup-pisteiden ulkopuolelle, hänen ollessa lopputuloksissa 31. Andreas Romar totesi kärkisijojen jälleen karanneen virheiden vuoksi.

”Vähän tuli virheitä ja pientä haparointia ensimmäisellä kierroksella. Ei mitään varmaa laskemista, mutta ihan ok siinä mielessä, että tultiin ehjänä alas. Toisella kierroksella olin väliajoissa ottanut jo kärjen kiinni, mutta viimeisellä kummulla homma meni vähän pipariksi, siitä ei olisi ollut kuin pari porttia maaliin”, Romar totesi laskuistaan.

Suomen valmentaja Janne Haarala oli osittain tyytyväinen joukkueen suorituksiin:

”Oltaishan me pystytty aika paljon parempaankin. Andreaksen hiihtämisen taso on sillä mallilla, että kyllä hän pystyy näitä karkeloita voittamaan. Laskuihin sattui muutama virhe, joten ei auta muuta kuin treenata lisää, jotta saadaan virheettömiä suorituksia ja sitä kautta sijoituksia podiumille”, Haarala kertoi.

”Nuoremmat miehet, Samu Torsti etunenässä tekivät hyvät suoritukset. Torsti laski kaksi kertaa 18. ja Eurooppa-cupin pisteille, joten Samulle ilman muuta puhtaat paperit näistä kilpailuista. Victor Malmströmillä oli eilen vähän epäonnea ja tänään hänellä oli hyvä toinen kierros ja nousu sitä kautta pisteille. Victor laski omalla tasollaan ja hän pystyy varsinkin kotikisoissa olemaan pisteillä ja laskemaan kovaa”, Haarala jatkoi.

”Muilta joukkueen miehiltä olisin odottanut vähän vahvempaa esiinmarssia varsinkin kotikisoissa, mutta tulos oli tällä kertaa tämä”, Haarala summasi.

Suomen laskijat suuntaavat seuraavaksi Ranskan Val Thorensiin, jossa lasketaan Eurooppa-cupin suurpujottelu ja pujottelu 2. ja 3. päivä joulukuuta. Levin kisojen perusteella Ranskaan lähtevät Andreas Romarin lisäksi Joonas Räsänen, Samu Torsti ja Victor Malmström.

Tulokset kokonaisuudessaan osoitteessa: http://hiihtoliitto.sporttisaitti.com/mp/db/ta_tulokset/x/IMG/12096/liite/

Painokelpoiset kuvat osoitteessa: http://www.jkpromo.com/Levi_EC/ Kuvat: Paul Palmer/Laplandfoto.com

Lisätietoja:
Alppihiihdon tiedottaja Jussi Väätäinen, Jkpromo Oy, puh. 045 120 9920, e-mail: jussi.vaatainen@jkpromo.com