|
Tiedote, Ski Sport Finland, Alppihiihto Saksan Christina Geiger ylivoimaiseen kultaan nuorten MM-pujottelussaAlppihiihdon nuorten maailmanmestaruuskilpailujen toinen kilpailupäivä päättyi suomalaisnaisten osalta pettymykseen. Kaikki neljä suomalaislaskijaa jäivät pujottelussa kauas kärjestä jo ensimmäisellä kierroksella. Lähimmäksi 30 parhaan joukkoa ensimmäisellä kierroksella pääsi Merle Soppela. Hänen sijoitus ensimmäisellä kierroksella oli 43. ja eroa kilpailua johtaneeseen Saksan Christina Geigeriin kertyi 4.51 sekuntia. Nathalie Brännkärr oli toiseksi paras suomalainen laskemalla sijalle 59. Nina Halme sijoittui 67:nneksi(+7.15) ja Kristiina Rove oli 71. (+8.23). Geigerille ei löytynyt pysäyttäjää toisella kierroksella. Maailmancupissa tällä kaudella neljä kertaa kymmenen joukkoon laskenut saksalainen laski ylivoimaiseen MM-kultaan 1.57 sekunnin erolla ennen toiseksi laskenutta Norjan Mona Lösethiä. Pronssia kisassa nappasi ruotsalainen Sara Hector, jonka ero voittajaan kasvoi yli kahteen sekuntiin. Kilpailun toiselle kierrokselle pääsi ensimmäisen kierroksen 80 parasta pujottelijaa, joten suomalaisilla oli hyvä tilaisuus petrata sijoituksiaan. Soppela onnistuikin nousemaan lähelle 30 parhaan joukkoa pujotellen sijalle 31. Aikaero kärkeen kasvoi 6.61 sekuntiin. Myös Brännkärr (55.) ja Halme (58.) paransivat sijoituksiaan toisella kierroksella. Kristiina Rove kohtaloksi koitui keskeyttäminen. Tiistaina nuorten MM-kisoissa naisilla on välipäivä kilpailuista, kun vuorossa ovat syöksylaskun harjoitukset. Miesten ohjelmassa on ennakkoon ajateltuna suomalaisittain mielenkiintoisin laji, kun alppihiihtäjät starttaavat pujottelurinteeseen kello 17.00. Kilpailu televisoidaan suorana Eurosportilla ja toisen kierroksen ratkaisulaskut näkyvät kello 20.00 alkaen. Tulokset osoitteessa: http://www.mondiauxskijunior2010.com/ sekä http://www.fis-ski.com/uk/604/1228.html?cal_suchsector=AL&event_id=27001 Suomen joukkueen mediayhteyshenkilö kisapaikalla: Joukkueenjohtaja Petri Lindén, puh: +358 50 362 2109, email: petri.linden@skisport.fi Lisätietoja: |
|
