Tiedote, Ski Sport Finland, Alppihiihto
5.10.2009, julkaisuvapaa heti
Marcus Sandellin paraneminen edistyy päivä päivältä
Viikko sitten Itävallan Pitztalissa loukkaantuneen alppihiihtäjä Marcus Sandellin toipuminen etenee hyvin. Vielä sairaalassa Innsbruckissa oleva Sandell on päivä päivältä pirteämpi ja hän on päässyt jo kävelemään rauhallista tahtia.
Sandell joutuu vielä viettämään aikaa tarkkailussa, koska pernassa olleessa vuodossa on uudelleen aukeamisen mahdollisuus muutaman viikon ajan. Sandellilta poistettiin leikkauksessa lisäksi toinen munuainen ja sen paraneminen on edennyt odotuksien mukaisesti.
Innsbruckin yliopistollisen sairaalan kirurgisella osastolla Sandellia hoitava lääkäri toimii myös Itävallan alppihiihtomaajoukkueen lääkärinä, joten hänellä on hyvä tiedot ja kokemus miten huippu-urheilijoiden loukkaantumisten kanssa edetään. Vielä on kuitenkin ollut liian aikaista suunnitella toimenpiteitä kuntouttamiseen liittyen.
”Toivottavasti Marcus pääsee lähtemään kotiin tämän viikon sunnuntaina, mutta päätöstä kotiuttamisesta ei hoitava lääkäri ole vielä tehnyt. Pääasia on, että nyt ei kiirehditä, vaan hoidetaan mies ensin siihen kuntoon, että Suomeen palaaminen on mahdollista”, Janne Leskinen Ski Sport Finlandista totesi.
Sisäisten vammojen lisäksi Sandellin nenässä ollut murtuma on myös paranemassa hyvin. Nenänvarressa on tuki joka pitää sen suorasssa. Lisäksi kämmenselässä ollut murtuma on kipsattu pari päivää sitten. Kipsiä Sandell joutuu pitämään kädessä arviolta kolme viikkoa.
Kaksi maailmanmestaria vierailulla sairaalassa
Sairaalassa Sandellia on käynyt tapaamassa esimerkiksi kaksi alppihiihdon maailmanmestaria. Joukkuekaveri Kalle Palanderin lisäksi hänen luona on vieraillut myös viime talvena Val d’Iséressä pujottelun MM-kultaa voittanut itävaltalainen Manfred Pranger. Myös nykyään Bulgariaa edustava entinen Itävallan maajoukkueen laskija Kilian Albrecht on käynyt tapaamassa Sandellia.
”Pranger oli todennut Marcukselle, että kun pääset takaisin lumelle niin kymmenessä päivässä olet täydessä iskussa. Sen verran kovana laskijana maailmanmestari Pranger pitää Marcusta”, Itävallasta kerrottiin.
Suomen alppihiihtomaajoukkueen lehdistötilaisuus pidetään tämän viikon keskiviikkona 7. lokakuuta kello 11.30 alkaen Intersport Jumbossa Vantaalla. Paikalla tilaisuudessa on alppihiihdon lajijohto, valmentajat ja maajoukkueurheilijat, Sandell poisluettuna. Median edustajat ja yleisö on lämpimästi tervetulleita seuraamaan alppimaajoukkueen kaudenavausinfoa.
Lisätietoja:
Alppilajien tiedottaja Jussi Väätäinen, Jkpromo Oy, puh. 045 120 9920, e-mail: jussi.vaatainen@jkpromo.com