Tiedote, Ski Sport Finland, Alppihiihto
29.9.2009, julkaisuvapaa heti
Helpottunut Sandell toipuu saamistaan vammoista Innsbruckilaisessa sairaalassa
Maanantaina Itävallan Pitztalissa loukkaantunut Marcus Sandell on paranemaan päin. Maanantai-illalla nukutuksesta herätetty urheilija odottaa innolla tervehtymistä ja pääsyä takaisin urheilun pariin.
Puoli yhdeksältä illalla nukutuksesta herätetyn Sandellin yö sujui katkonaisesti, mutta ilman suurempia kipuja. Hän oli ehtinyt myös kerrata tapahtumien kulkua, joka sai alkunsa laskuvirheestä.
”Sattui laskuvirhe, jossa toinen suksi jäi taakse. Käännyin ennen kivikkoa selkä menosuuntaan päin, mutta juuri ennen kivikkoa sain käännettyä itseni oikeinpäin. Yritin hypätä pienestä kummusta kivikon yli, mutta kun huomasin, että hyppy ei tule onnistumaan iski paniikki, että tässä käy huonosti”, Sandell kertoi loukkaantumiseen johtaneesta laskusta.
Kaatumisen jälkeen Sandell pysähtyi lumelle, jolloin hän tunsi kovaa kipua vatsassaan. Näistä merkeistä huomattiin, että jotain on pahasti vialla.
”Pysyin koko ajan tajuissani, että onneksi päähän ei tullut isompaa kolausta”, Sandell lisäsi.
Pelastushelikopterin tuodessa mukanaan lääkärin, Sandell sai heti rinteessä asianmukaista kipulääkitystä, joka helpotti oloa. Kuitenkin sairaalaan tultaessa kipu yltyi sietämättömäksi. Sandell leikattiin Innsbruckin yliopistollisessa keskussairaalassa ylilääkäri tohtori Wolfgang Horningerin toimesta, leikkauksessa häneltä poistettiin vasen munuainen ja korjattiin vuoto pernassa.
”Oloni on tällä hetkellä todella helpottunut, että ei sattunut pahemmin. Minulla on jo kova hinku päästä takaisin terveeksi ja urheilun pariin”, Sandell summasi.
Sandellin äiti matkustaa Suomesta Innsbruckiin ollakseen tukena ja apuna muutamat päivät ennen kuin alppihiihtäjä saa matkustusluvan kotiin Suomeen. Lääkäreiden mukaan Sandell voi aloittaa kevyen harjoittelun noin kuuden viikon kuluttua, mikäli toipuminen etenee normaalisti.
Lisätietoja:
Alppilajien tiedottaja Jussi Väätäinen, Jkpromo Oy, puh. 045 120 9920, e-mail: jussi.vaatainen@jkpromo.com