![]() |
Sanni Leinonen
Syntynyt: 8.11.1989 Siilinjärvi
Seura: Tampereen Slalom-Seura
Laji: Alppihiihto
Pituus: 165 cm
Paino: 58 kg
Valmentaja: Christian Thoma
Alppihiihto ja laskettelu ovat kuuluneet Sanni Leinosen arkeen jo pienestä pitäen. Hän suuntasi kulkunsa laskettelurinteeseen jo 2,5-vuotiaana ja osallistui 6-vuotiaana ensimmäiseen kilpailuunsa, mutta kilpailemisen ja harjoittelun hän aloitti tosissaan ”vasta” 13-vuotiaana.
Juniorivuosinaan Tampereen Slalom-Seuraa edustava Sanni harrasti yleisurheilua ja liikkui monipuolisesti jo senkin takia, että hänen koko perheensä on varsin liikunnallinen. Muun muassa Sannin kaksoisveli Kalle on kunnostautunut alppihiihdon lisäksi myös freestylen Half Pipe -kisoissa.
Kilparinteisiin Sanni seurasi veljiään, ja oma osuutensa innostukseen oli varmasti myös veljesten huoltajana toimineella isällä. Muut lajit kiinnostivat toki Sannia, ja hän olisi todennäköisesti menestynyt niissäkin, mutta hänen mukaansa alppihiihdossa oli jokin oma juttunsa, joka viehätti ja vei eteenpäin.
Kevään 2009 ylioppailaan aika kuluu alppihiihdon merkeissä, sillä hän kuuluu Tanja Poutiaisen ohella maailmancupin joukkueeseen.
Tulevaisuuden ammattia Sanni ei ole vielä pohtinut, sillä hän haluaa katsoa ensin, miten pitkälle hän pääsee alppihiihtourallaan. Kehittyminen sekä fyysisesti että henkisesti on Sannille uralla yhtä tärkeä tavoite kuin nousu listoilla, kilpailukokemus ja menestyminen.
Päivitetyt kansainväliset tulokset:
http://www.fis-ski.com/uk/604/613.html?sector=AL&listid=&competitorid=105288&type=result
2010-11:
Maailmancup
- kokonaiscup 101., pujottelucup 40. (loukkaantui kevättalvella)
2009-2010
Maailmancup
- pujottelu 20.
- suurpujottelu 45.
- kokonaiscup 61.
Vancouverin olympialaiset
- pujottelu keskeytys 1. kierros
- suurpujottelu 30
2008-09
Maailmancup
-pujottelu 35.
-suurpujottelu 47.
MM-kilpailut
- pujottelu 11.
- suurpujottelu 21.
SM-kisat
-Super-G 4.
-superyhdistetty 1.
-suurpujottelu 4.
-pujottelu 2.
2007-08:
Nuorten MM-kilpailut
- Jaca Formigal SPA 23.2.2008 super-G 11.
SM-kilpailut
- Ruka 29.3.2008 pujottelu 2.
- Åre SWE 1.4.2008 syöksy 1.
- Pyhätunturi 19.4.2008 suurpujottelu 5.
Nuorten SM-kilpailut (alle 20-v.)
- Tahko 3.2.2008 pujottelu 1.
2006-07:
FIS MM-kisat, Åre SWE
- 13.2.2007 suurpujottelu 31., 16.2.2007 pujottelu 30.
FIS nuorten MM-kisat, Altenmarkt-Zauchee, Flachau AUT
- 8.3.2007 suurpujottelu 13., 9.3.2007 Super-G 26.
FIS maailmancup
- Levi FIN 11.11.2006 pujottelu 21.
- Val d´Isere FRA 21.12.2006 pujottelu 43.
- Semmering AUT 28.12.2006 suurpujottelu 38., 29.12.2006 pujottelu 10.
- Kranjska Gora SLO 6.1.2006 suurpujottelu 34., 7.1.2007 pujottelu 15.
FIS Eurooppa-cup
- Aal NOR 3.12.2006 suurpujottelu 4., 4.12.2006 suurpujottelu 7.
- Hemsedal NOR 6.12.2006 super G 64.
- Schruns AUT 19.12.2006 pujottelu 13.
- Kaunertal AUT 20.12.2006 suurpujottelu 29.
2005-06:
FIS maailmancup
- Ofterschwang GER 3.2.2006 suurpujottelu 55., 5.2.2006 pujottelu 33.
- Levi 10.3.2006 pujottelu 43., 11.3.2006 pujottelu 38.
SM-kilpailut
- Åre 23.3.2006 syöksylasku naiset 1. , tytöt 17v. 1., 24.3.2006 super-G keskeytys
- Pyhätunturi 7.4.2006 N17 suurpujottelu 1.
- Pyhätunturi 7.4.2006 suurpujottelu 2.
- Ruka 9.4.2006 pujottelu 4.

