![]() |
Ski Sport Finland ry on hallinnoinut alppilajeja Suomessa vuoden 2009 alusta saakka ja toimintaamme ohjaa vuonna 2009 laadittu strategia jossa huippu-urheilupainotuksen ohella pyrimme tekemään Suomesta ”Alppimaan”. Alppimaalla on menestyvät maajoukkueet, laadukasta ja entistä laajempaa seuratoimintaa ja lisäksi järjestämme vuosittain kansainvälisen tason tapahtumia, tämä kaikki tähtää myös harrastajamäärien kasvuun pidemmällä tähtäimellä. Näissä tavoitteissa olemme jo osin aika pitkällä mutta asioiden entistä laajempi kehittäminen tarvitsee tuekseen myös yhteistyötä entistä kattavamman yritysverkoston kanssa.
Tätä tarkoitusta varten olemme aloittaneet Alppihuiput 2014 – ohjelman jonka tarkoituksen on kerätä yhteen alppilajien värejä tunnustavia tahoja jotka voisivat myös keskenään hyötyä toisistaan. Verkoston kerääminen on alkanut positiivisissa merkeissä ja ensimmäiset jäsenetkin ovat jo mukana toiminnassa.
Ohjelmaa myyvät liiton ohella myös maamme alppilajiseurat ja heille kuuluu tehdystä myyntityöstä palkkio oman seuransa toiminnan tukemiseen.
Jäsenetuna tarjoamme kaikille jäsenille Levin Maailmancupiin Platinum VIP -pakettia hintaan 350 e ( norm 450 e). Tilaukset ari.kurula@levi.fi
| alppihuiput_esite.pdf (1.9 MB) Lataa alppihuiput esite! |
Jäsenet
- Vision Hunters
- Oy Finncorp Ab
- Katko Oy
- Kaha Oy
- Oy Sultrade Ltd
- Rose Stable Oy
- VV-Auto Group Oy
- Vacon Oyj
- Avalon Oy
- Sampo Pankki Oyj
- Procter & Gamble Finland Oy
- Aho Group Oy
- Amer Sports Suomi Oy
- Parmax Oy
- Oy Anglo-Nordic Ab
- Oy Patrol Ab
- Cape Nordic Oy
- SailClean Oy
- Startex Oy
- Ro-Line Oy
- GD Promotions Oy
- Neonsun Oy
- Ski Safari Oy
- Robert Bosch Oy

