Tiedote, Ski Sport Finland, freestylehiihto, kumparelasku
23.1.2011, julkaisuvapaa heti

Suomalaiset karsiutuivat finaalista Lake Placidin kumpareissa

Lauantain suomalaismenestys maailmancupin kumparelaskussa ei jatkunut sunnuntaina. Lake Placidin toisessa osakilpailussa paras sinivalkoinen oli Ville Miettunen, joka sijoittui 17:nneksi.

– Ville teki hyvät hypyt, mutta lasku ei ollut niin mallikasta kuin treeneissä, sanoi päävalmentaja Sami Mustonen.

– Totta kai vähän harmittaa muunkin joukkueen puolesta. Finaaliin olisi ollut mahdollisuudet, varsinkin kun karsinnan taso ei ollut yhtä kova kuin eilen, Mustonen jatkoi.

Parinkymmenen asteen pakkasessa käydyn kisan voitti Ranskan Guilbaut Colas. Kanadan Mikael Kingsbury oli toinen ja hänen maanmiehensä Pierre-Alexandre Rousseau kolmas.

Eilen Arttu Kiramo ylsi uransa parhaaseen sijoitukseen maailmancupissa ollen kahdeksas, mutta tänään lasku ei kulkenut samaan malliin. Kiramo oli karsinnoissa 24:s.

– Artulla meni ylähyppy hieman pieleen. Pitää muistaa, että meidän nuorilla jätkillä on vasta vähän startteja maailmancupissa. Rutiinin löytäminen vaatii lisää kilpailuja alle, Mustonen kertoi.

Muista suomalaisista Juuso Lahtela oli 19:s ja Jussi Penttala 40:s. Seuraavan kerran joukkue kilpailee Kanadan puolella Calgaryssä, missä pidetään karsinnat torstaina.

Lake Placidin tulokset löydät FIS:n sivuilta osoitteesta http://www.fis-ski.com/uk/604/1228.html?event_id=28270&cal_suchsector=FS.

Lisätietoja:

Kumparelaskun päävalmentaja Sami Mustonen, puh. 045 671 5295, e-mail: sami.mustonen@pp1.inet.fi

Alppilajien tiedottaja Jaakko Mannermaa, Jkpromo Oy, puh. 040 511 5468, e-mail: jaakko.mannermaa@jkpromo.com