Tiedote, Ski Sport Finland, freestylehiihto, ski cross
11.2.2011, julkaisuvapaa heti
Pellisen tulosnotkahdus osui Blue Mountainin vaativalle radalle
Erinomaisen alkukauden MM-hopealla kruunannut Jouni Pellinen ei ollut parhaimmillaan Kanadan Blue Mountainilla käydyssä Ski Crossin maailmancupin osakilpailussa. Aikalaskuissa neljänneksi laskenut Pellinen putosi finaalierien ensimmäisellä kierroksella. Lopputuloksissa Pellinen oli 17.
“Onneksi kasassa ollaan, siis fyysisesti. Paljon sattui kaatumisia ja loukkaantumisiakin tänään, kun rata nopeutui entisestään eilisten aikalaskujen jälkeen”, Pellinen selvitti vaativasta crossiradasta.
Myös Pellinen oli ensimmäisissä harjoituksissa kaatunut hypyn alastulossa ja satuttanut selkäänsä. Kyseinen kaatuminen ei kuitenkaan selittänyt päivän epäonnistumista.
“Itse asiassa kävi juuri samalla tavalla kuin viime vuonna täällä. Täydellinen jäätyminen startissa ja jäin erän neljänneksi. Yhden ohituksen tein ja toista yritin, mutta ei ollut paras päivä tänään”, Pellinen jatkoi ja totesi, että vajaan kuukauden kilpailutauko tulee tarpeeseen.
Kilpailun voittoon Blue Mountainilla laski maailmanmestari Kanadan Christopher Delbosco ennen Itävallan Andreas Mattia. Kolmas oli erittäin kokenut Tsekin Tomas Kraus.
Maailmancupia johtaa Matt ennen Belboscoa ja Kanadan Nick Zoricicia. Pellinen on seitsemäntenä.
Blue Mountainin tulokset löydät FIS:n sivuilta osoitteesta http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=FS&raceid=5785.
Lisätietoja:
Suomen joukkueen mediayhteyshenkilö Blue Mountainissa: huoltaja Tero Ukkonen, puh. +358 400 651 651