Freestyle Ski Camp finalistit

Tiedote, Ski Sport Finland freestyle

19.4.2010, julkaisuvapaa heti

Freestylekausi päätökseen Taivalvaaralla

Taivalkosken Taivalvaaralla viikonloppuna 17.-18.4. pidettyyn Freestyle Ski Camp finaaliin osallistui 39 laskijalupausta kuudesta eri freestylekoulusta, ikähaitarilla 7-16 vuotta. Olosuhteet ja suorituspaikat olivat erinomaisessa kunnossa ja nuoret laskijat pääsivät näyttämään kauden aikana freestylekouluissa hankittuja taitojaan kolmessa vauhdikkaassa lajissa.

Ensimmäisenä ohjelmassa oli tekniikkarata, joka sisälsi Ski crossista tuttuja elementtejä, kuten kallistettuja kurveja, hyppyreitä, rollereita ja pujottelukäännöksiä ikäryhmälle sovelletussa muodossa. Radalla nähtiin vauhdikkaita suorituksia ja maalissa iloisia ilmeitä.

Toisena lajina oli Big air -hyppykilpailu. Boksiin oli rakennettu kaksi erikokoista keulaa. Hypyt kasvoivat laskijoiden nuoresta iästä huolimatta huiman kokoisiksi. Lauantai-iltana päivän suorituksia arvioitiin valkokaankaalta ja haastekilpailussa otettiin mittaa keskusten välillä pelikonsolilla, lajeina freestylesta tutut Half pipe ja Slope style. Kumparelaskumaajoukkueen Arttu Kiramo, Ville Miettunen ja Juuso Lahtela antoivat kovan vastuksen nuoremmilleen, mutta maajoukkuelaksijat jätettiin armotta kolmanneksi Taivalvaaran joukkueen pokatessa ykkössijan.

Viikonloppu huipentui sunnuntaiaamuiseen kumparelaskukilpailuun. Yön aikana satanut lumi oli muuttanut maiseman talviseksi, kuin talvikauden päätöstä kunnioittaen. Kumparekilpailua edeltäneiden treenien aikana maajoukkuelaskijoita haastettin kisailemaan ja koville edustuslaskijat joutuivatkin! Itse kilpailussa 177 metrinen kumpareikko tultiin alas näyttävillä ja lennokkailla laskuilla.

Taivalvaaran freestylekoulujen vastaava Petri Voutilainen oli erittäin tyytyväinen viikonlopun antiin ja koko menneen kauden freestyletapahtumiin.
"Talven aikana freestylekouluissa on tehty hyvää työtä ja tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia kausia ja laskuja. Ilmapiiri tapahtuman aikana oli rento ja kannustava ja paikalta poistuttiinkin kasvot iloisessa virneessä", Voutilainen kertoi.

Kilpailun tulokset (taulukko excel-muodossa, eri lajit eri välilehdillä) http://www.skisport.fi/freestyle/tulokset/#


Lisätietoja
Freestyle Ski Camp finaaleista:
Petri Voutilainen, Taivalkosken Kuohun Freestyle, puh. 040-533 9910 , email: petri.voutilainen@taivalkoski.fi

Freestyle Ski Camp toiminnasta:
Ville Hirvonen, Ski Sport Finland ry, puh. 050-381 6800, email: ville.hirvonen@skisport.fi