Tiedote, Ski Sport Finland, Freestylehiihto, Half Pipe
21.8.2009, julkaisuvapaa heti

Antti-Jussi Kemppainen taituroi kolmanneksi Uudessa-Seelannissa

Suomen Half Pipe maajoukkueen Antti-Jussi Kemppainen avasi kilpailukautensa Uudessa-Seelannissa. Kauden avaus sujui Kemppaiselta loistavasti hänen laskettua kolmanneksi kovatasoisessa seurassa.

Uuden-Seelannin avoimessa kilpailussa paikalle oli kutsuttu 15 maailman parasta New School taituria ja lisäksi myös muut laskijat voivat osallistua kilpailuun karsintojen kautta. Kutsuttuna laskijana Kemppainen lunasti oman paikkansa finaaleihin ja siellä aina kolmannelle palkintokorokkeelle asti.

Kilpailun voiton vei isäntämaa Uuden-Seelannin Jossi Wells ja toiseksi laski Taylor Seaton Yhdysvalloista. Kuusamolainen Kemppainen oli syystäkin tyytyväinen omaan sijoitukseensa.

”Kilpailussa oli todella hyvä taso. Noista jätkistä näkee, että he ovat ammattilaisia, kun kaikilla ollut pitkä kesäloma ja silti kisalaskut sujuivat tuosta vain. Finaalien kymmenestä laskijasta viisi olisi voinut voittaa kilpailun. Wells laski kaikkein puhtaiten ja kyllä huomasi, että hän ei ole pitänyt ollenkaan kesälomaa, kun asuu täällä”, Kemppainen kertoi.

”Tottakai olisin halunnut voittaa molemmat lajit, kun olin Slope Stylessä vasta kahdeksas, mutta en olisi pystynyt yhtään paremmin laskemaan siihen tilanteeseen. Vedin ”smuutit” temput ja muut laskijat olivat fiiliksissä laskuistani, niin voin kyllä olla tyytyväinen kilpailuihin”, Kemppainen kommentoi.

Kemppainen on harjoitellut Uudessa-Seelannissa jo neljän viikon ajan ja tarkoituksena on jatkaa harjoittelua vielä kaksi viikkoa. Erinomaiset harjoitusolosuhteet ovat houkutelleet paikalle myös muut maailman parhaat laskijat.

”Vähän harmittaa, kun Suomen kesän ainoat lämpimät ilmat joutuu olemaan harjoittelemassa, mutta täällä on todella rento meininki ja suorituspaikat harjoittelua varten parhaat mitä maailmasta löytyy. Onneksi ehdin pitää parin kuukauden kesäloman, niin jaksaa taas pitkän talven”, Kemppainen kommentoi.

Lisätietoja:
Alppilajien tiedottaja Jussi Väätäinen, Jkpromo Oy, puh. 045 120 9920, e-mail: jussi.vaatainen@jkpromo.com