Tiedote, Ski Sport Finland freestyle
13.3.2010 julkaisuvapaa heti

Lahtela harjoitellut itsensä kovaan iskuun – Lahtelasta Åren viikonlopun paras suomalainen

Haukkala jäi finaalista Meiringenissa

Kemijärveläinen 25-vuotias Juuso Lahtela tekee upeaa paluuta kisakumpareisiin. Helmikuussa Himoksen Eurooppa cupissa kaksi palkintopallisijaa napannut Lahtela nousi Ruotsin Åren kumpareviikonloppuna parhaaksi suomalaiseksi. Perjantaina kumpareiden normaalikilpailussa yhdeksänneksi laskenut Lahtela laski tänään lauantaina ainoana suomalaisena parikumpareiden finaalissa. Lopputuloksissa Lahtela oli 14:s.

Nykyisin kemijärveläistä Avalanche Ski Clubia edustava mutta Kuusamossa asuva Lahtela teki paluupäätöksen vuoden vaihteen jälkeen. Fyysinen kunto oli jo tuolloin hyvä, mutta kumparetreenit alkoivat tammikuussa Kuusamon alppikoulun freestylevalmentaja Ilkka Wrightin kanssa.

”Oikeastaan olen vain ajatellut laskemista mahdollisimman yksinkertaisesti. Se on ollut koko ajan kivaa ja rentoa, ja olen keskittynyt vain omaan tekemiseen, ilman ajatuksia siitä, mitä muut miettivät”, Lahtela kertoi hyvästä laskuvireestään.

Åren maailmancupissa Lahtela on päässyt ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen testaamaan omat taitonsa. Erinomaisena hyppääjänä jo ennen lopettamistaan tunnettu Lahtela on saanut nyt myös laskunsa kulkemaan teknisesti suhteellisen hyvin. Perjantaina sekä alkukilpailussa että finaalissa Lahtela sai kolmanneksi parhaat hyppypisteet.

”Hypyt ovat kunnossa, lasku ei ole ihan niin hyvää kuin voisi olla. Tänään finaalin ekalla kierroksella hyppäsin ylähypyn vähän sivuun ja Smyshlyaev karkasi siinä. Muuten kisalaskut ovat olleet ylivoimaisesti parhaita laskujani täällä. Treenit ovat olleet vaikeampia”, Lahtela sanoi.

Paluunsa jälkeen Lahtela on nauttinut laskemisesta niin treeneissä kuin kilpailuissakin. Maksimaalinen suoritus on löytynyt aina kilpailulaskuihin.

Parikumpareiden voittoon laski ranskalainen Guilbaut Colas ennen Kanadan Maxime Gingrasia. Pronssilaskun voiton vei Yhdysvaltain Patrick Deneen kukistettuaan nuoren kanadalaisen Mikael Kingsburyn.

Lahtelaa lukuun ottamatta muut suomalaiset putosivat finaalista: Tapio Luusua 18., Mikko Ronkainen 23., Arttu Kiramo 24., Ville Miettunen 25., Jussi Penttala 29. ja Harri Kyllönen 39.

Åren viralliset maailmancupin sivut http://www.worldcupare.se/theevent.html

Tulokset kokonaisuudessaan http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=FS&raceid=5452

Kooste Åren maailmancupista MTV3 MAXilla sunnuntaina klo 9.20.

Haukkalan aikalasku jäi kauas finaalipaikasta Sveitsissä

Ski cross -laskijat kilpailivat tänään aikalaskuissa kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa Sveitsin Meiringenissa. Suomalaisista mukana oli ainoastaan Juha Haukkala eilen kaatuneen Samu Ruopan kuntoutuessa kolhuistaan.

Haukkala jäi aikalaskuissa kauas finaalipaikasta (49.), eikä näin ollen laske huomisessa kilpailussa. Seuraavan kerran crossilaskijat laskevat maailmancupin finaalissa Espanjan Sierra Nevadassa. Mukana on tuolloin myös Suomen Jouni Pellinen.

Ski cross -tulokset ja finaalikaaviot http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=FS&raceid=5448

Lisätietoja
Päävalmentaja Pekka Lehtikallio, puh. +358 40 747 6719, e-mail: pekka.lehtikallio@skisport.fi
Ski cross -valmentaja Pasi Laitakari, puh. +358 40 715 5544
Freestylejoukkueen tiedottaja Soili Hirvonen, Jkpromo Oy, puh. 0400 837 583, e-mail: soili.hirvonen@jkpromo.com