Samu Ruoppa laski kauden parhaan maailmancupkisansa Ruotsin Branäsissa. Kuva: Patrick Forsblom

Tiedote, Ski Sport Finland freestyle
6.3.2010 julkaisuvapaa heti

Ruopalle kauden paras MC-tulos Branäsissa

Sumu siirsi Japanin kumparekisat sunnuntaille

Ski cross -laskijoilla oli tänään säänhaltija kumparelaskijoita paremmin puolellaan. Crossin maailmancup vietiin läpi hyvissä olosuhteissa Ruotsin Branäsissa. Sen sijaan kumparelaskijat joutuvat odottamaan huomiseen sunnuntaihin ensimmäistä olympialaisten jälkeistä MC-starttiaan Japanin Inawashirossa, kun sumu siirsi kilpailua ainakin päivällä eteenpäin.

Eilisten aikalaskujen jälkeen finaaliin Ruotsissa starttasivat samassa neljän laskijan erässä sekä Samu Ruoppa että Juha Haukkala. Ruoppa kolaroi ranskalaisen Ted Piccardin kanssa ja Haukkala pääsi kuittaamaan itselleen jatkopaikan. Myös Piccard selviytyi jatkoon. Ruopan sijoitus oli lopulta 17., mikä on ylivoimaisesti miehen paras MC-noteeraus tällä kaudella.

”Oli kiva, että pääsi laskemaan crossia tänään, mutta totta kai jäi hampaankoloon, kun ei pääsyt alkua pidemmälle. Ei auta muuta kuin miettiä jo seuraavaa starttia Sveitsissä ja valmistautua siihen”, Ruoppa sanoi.

Haukkala eteni kuudentoista parhaan joukkoon, mutta putosi seuraavalla kierroksella kolaroituaan Ruopan tavoin Piccardin kanssa. Hyvästä loppukiihdytyksestä huolimatta Haukkala ei enää päässyt ohi eränsä kahdesta parhaasta. Haukkala oli lopputuloksissa Ruoppaa sijaa parempi eli 16.
”Lopussa olisi voinut olla mahdollisuus mennä ohi, jos loppusuora olisi ollut 30 metriä pidempi. Törmäyksen jälkeen jäin kuitenkin niin paljon jälkeen, ettei onnistunut. Rata oli tänään helpohko ja ihan kiva. Laskeminen ei sattunut, se on aina kivaa”, konkari Haukkala kertoi.

Maailmancupia hallinnut ja olympiakultaa voittanut Sveitsin Michael Schmid oli jälleen ykkönen. Toiseksi laski Kanadan Christopher DelBosco ja kolmanneksi Itävallan Andreas Matt. Maailmancupia johtaa Schmid ylivoimaisesti 535 pisteellä. Suomalaisista Haukkala on 24:s (89 p.).

Ski crossin maailmancup jatkuu 10.–11.3. Sveitsin Grindelwaldissa, jonne Suomen joukkue jatkaa matkaa suoraan Ruotsista.

Tulokset kokonaisuudessaan http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=FS&raceid=5440
Maailmancupin tilanne http://www.fis-ski.com/uk/disciplines/freestyle/cupstandings.html?&discipline=ALL&discipline=AE&discipline=MO&discipline=SX

Inawashiron kumparekilpailun uusittu aikataulu (ajat Suomen aikaa)

02.05 1. kumparekisa yhden laskun kilpailuna
04.50 2. kumparekisa (normaali sinkkukumparekilpailu), alkukilpailut
08.50 2. kumparekisan finaalit (miehet)

Jos Inawashirossa päätetään laskea vain yksi kilpailu, se alkaa alkukilpailuilla klo 04.05. (päätös tehdään puolilta öin Suomen aikaa).

Lisätietoja
Ski cross -valmentaja Pasi Laitakari, puh. +358 40 715 5544
Freestylejoukkueen tiedottaja Soili Hirvonen, Jkpromo Oy, puh. 0400 837 583, e-mail: soili.hirvonen@jkpromo.com