Mikko Ronkainen oli lähellä palkintopallia Calgaryssa. Photo: Harri Kyllönen

Tiedote, Ski Sport Finland freestyle
10.1.2010 julkaisuvapaa heti

Ronkainen mitalivauhdissa Calgaryssa – epäonnistunut alahyppy pudotti mitaleilta

Kumpareiden maailmacup jatkui varhain aamulla Suomen aikaa Kanadan Calgaryssa. Suomalaisista Mikko Ronkainen ja Tapio Luusua laskivat finaalissa, mutta palkintopallipaikat karkasivat vielä kaksikon käsistä.

Alkukilpailussa kuudenneksi sijoittunut Ronkainen laski perusvarman laskun. Finaali käynnistyi lupaavasti ja Ronkainen oli mitalivauhdissa. Epäonnistumisen jälkeen mies päätyi sijalle 15.
”Oli hyvä lasku toiselle hypylle asti. Tulin liian kovaa nokalle, ja kun en saanutkaan vauhtia pois tuli yli iso hyppy, josta lensin kantojen kautta selälleni. Paikat on kuitenkin kunnossa, mutta harmittaahan tuo.”

”Oikealla tiellä ollaan, nopeus on kohdillaan. Kovaa pitää laskea, jos kärkeen haluaa. Nyt annoin myrskyvaroituksen ja Deer Valleyssa sitten pitää onnistua. Kaksi kertaa olen voittanut siellä ja tykkään mäestä, koska laskutekniikka ja nopeus tulevat siellä paremmin esiin”, Ronkainen jatkoi.

Alkukilpailussa kymmenenneksi laskenut Luusua ei tänään yltänyt omalle tasolleen finaalissa. Luusua oli päivän kilpailussa 13.
”Ei jostain syystä paukut riittäneet enää tänään. Laskunopeudessa jäin kärjelle, mutta kovempaa ei vain pystynyt laskemaan. Oli tukkoinen olo, ehkä palautuminen aikaerosta on vielä kesken ja neljä pitkää päivää kaksine iltakisoineen teki tehtävänsä.”

Suomalaisten kokonaispanos oli tänään hyvä. Harri Kyllönen sijoittui 19. ja jäi muutamalla pisteen kymmenyksellä finaalin ulkopuolelle. Arttu Kiramo oli 21.

”Nuoret laskivat hyvät ja siistit laskut, mutta häviävät vielä sen verran ajassa, että jäävät niukasti finaalin ulkopuolelle. Uskon, että molempien tekniikka kestäisi laskea ainakin sekunnin nopeammin, jolloin pisteet olisivat jo eri luokkaa”, kumparejoukkueen valmentaja Pekka Lehtikallio kommentoi.

Calgaryn osakilpailujen tuplavoittajaksi laski australialainen olympiavoittaja Dale Begg-Smith, joka keräsi pisteitä 25.25. Eilistä huomattavasti kovatasoisemmassa kilpailussa toiseksi ylsi Kanadan Alexandre Bilodeau (24.70 p.) ja kolmanneksi eilisen tapaan Venäjän Alexandr Smyshlyaev (24.42 p.). Begg-Smith nousi kahdella voitollaan maailmancupin kärkeen.

Naisten kilpailussa ei ollut suomalaisia mukana.

Kumparelaskun maailmancup jatkuu 14. ja 16. tammikuuta Yhdysvalloissa Deer Valleyssa.

Päivän kilpailun tulokset löytyvät osoitteesta http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=FS&raceid=5467

Lisätietoja
Päävalmentaja Pekka Lehtikallio, puh. +14 033 834 913 (Kanada), +358 40 747 6719 (Suomi), pekka.lehtikallio@skisport.fi
Freestylejoukkueen tiedottaja Soili Hirvonen, Jkpromo Oy, puh. 0400-837 583, e-mail: soili.hirvonen@jkpromo.com