Tiedote 30.10.2009
Freestyle Premiere 2009 – FIS Freestyle World Cup, Suomu

Kumpareikon lumetus on aloitettu


Kemijärven Suomulla lumitykit ovat pauhanneet täydellä teholla torstain ja perjantain välisestä yöstä lähtien. Freestylen maailmancupin kumpareiden kisanäyttämöä lumetetaan nyt, kun sääolot Pohjois-Suomessa ovat optimaaliset.

”Pakkanen laski lumetuksen kannalta hyviin lukemiin ja pysynee siellä pari päivää. Tällä pakkasjaksolla saadaan tehtyä noin kolmasosa kumpareikkoon tarvittavasta lumimäärästä”, kertoo projektijohtaja Olli-Pekka Maunula Suomutunturilta.

Kumpareikkoon tarvittava lumimäärä on noin 20 000 kuutiota. Ensi viikon alussa pohjoiseen on ennustettu tulevaksi hieman lämpimämpi jakso, jonka aikana rinteen valaistus viimeistellään sekä tehdään muut tarvittavat työt. Lumetusta jatketaan heti sääolojen sen salliessa.

Idols-voittaja Koop Arponen viihdyttää kisayleisöä lauantaina

Maailmancupin avausosakilpailun jälkeen lauantai-iltana kisayleisön viihdyttämisestä vastaa viimeisin Suomen Idols-kisan voittaja Koop Arponen. Arponen voitti oman jännittävän kilpailunsa huikealla äänimäärällä ja sopii täydellisesti tapahtumaan, jossa jokainen laskija odottaa jännittyneenä tuomaripisteitään laskun jälkeen.

Koop Arposen debyyttialbumi myi heti julkaisunsa jälkeen kultaa. Arponen on myös itse säveltänyt ja sanoittanut levylle kappaleita ja ollut mukana työstämässä biisiä Roosa Nauha -kampanjalle. Kansainvälinen rintasyöpää vastaan taistelevan kampanjan nimikkobiisi sai live-ensi-iltansa Lontoossa Pink Ribbon -gaalassa lokakuun puolessa välissä.

www.freestylepremiere.fi


Lisätietoja
Freestyle Premiere 2009, lehdistöpäällikkö Soili Hirvonen, puh. 0400-837 583, e-mail: soili.hirvonen@jkpromo.com