Tiedote 1.12.2009
Freestyle Premiere 2009 – FIS Freestyle World Cup, Suomu
Freestylen maailmancupin kisa-areena valmistuu Suomulla
Freestylen maailmancupin kilpailuareenan lumetus valmistui eilen maanantaina. Lumet tasoitettiin kumparemäkeen yön aikana ja kumpareiden teko on nyt aloitettu. Huomenna keskiviikkona rinteessä päästään laskemaan ensimmäiset harjoitukset.
Freestyle Premiere kilpailuviikko alkaa perjantaina 4.12. Eurooppa Cupin kilpailun virallisilla harjoituksilla. Lähes puolet kilpailuun osallistuvista joukkueista on jo saapunut Suomulle, joten urheilijat odottavat innokkaina pääsyä kisarinteeseen.
Vaikka yli viikon mittainen lauha sää hankaloitti sekä lumetusta että organisaation työtä rinteen rakentamisessa, saadaan kaikki työ tehtyä aikataulussa.
”Pakkaset eivät olleet meidän puolella, mutta Eurooppa Cupiin saadaan rakennettua hyvä mäki. Viikonlopun jälkeen katsotaan, tehdäänkö rinteeseen muutoksia tai korjauksia”, kilpailunjohtaja Kari Miettunen sanoi.
Eurooppa Cupin osakilpailuja 5.–6.12. seuraa kumparelaskun maailmancupkauden avaus lauantaina 12.12.
FIS Eurooppa Cup
Aikataulu
4.12.2009 perjantai
10.00–14.00 Harjoitukset, kumpareet
5.12.2009 lauantai
09.00 Harjoitukset, kumpareet
10.00 Alkukilpailut, kumpareet
14.00 Finaalit, kumpareet
6.12.2009 sunnuntai
09.00 Harjoitukset, kumpareet
10.00 Alkukilpailut, kumpareet
14.00 Finaalit, kumpareet
www.freestylepremiere.fi
Lisätietoja
Freestyle Premiere 2009, lehdistöpäällikkö Soili Hirvonen, puh. 0400-837 583, e-mail: soili.hirvonen@jkpromo.com