Tiedote, Ski Sport Finland, Freestyle
23.1.2010 julkaisuvapaa heti

Haukkala finaaliin Lake Placidissa – Pellisen kisa keskeytyi loukkaantumiseen

Ski crossin viimeinen maailmancup ennen olympiataukoa avattiin tänään aikalaskuilla Yhdysvaltain Lake Placidissa. Suomalaisten kilpailu ei sujunut ongelmitta, mutta Juha Haukkala taisteli itsensä finaaliin.

Haukkala oli aikalaskujen 28. häviten voittaja Michael Schmidille (SUI) reilut kaksi sekuntia. Haukkala vaihtoi kisaan suksiparin, joka olikin treeniparia liukkaampi.
”Treenit antoivat näyttöä paremmasta, mutta Juha vaihtoi kisaan toiset sukset, jotka toimivat eri tavalla kuin treenisukset. Hypyt lensivät liian pitkiksi, mutta hyvä, että Juha pääsee laskemaan huomisen finaalin”, valmentaja Heikki Kervinen kertoi.

Haukkalan lisäksi Vancouveriin ehdolla oleva Jouni Pellinen on tammikuun aikana parantanut otteitaan maailmancupissa. Tänään Pellisen onni kääntyi, kun hän harjoituksissa satutti oikeaa polveaan.

”Jouni menetti hyppyrillä tasapainon ja hyppy lähti huonosti. Ilmeisesti pysähtyessään verkkoon hänen oikea polvensa vääntyi. Vielä emme osaa sanoa, mitä on käynyt, kipu oli niin kova, ettei kilpailussa laskeminen ollut mahdollista”, Kervinen kertoi tapahtuneesta.

Pellisen vammasta tiedotetaan heti, kun tutkimuksia on tehty.

Tuomas Karhumäki karsiutui finaalista ollen 50.

Huomenna sunnuntaina Lake Placidissa lasketaan finaalit klo 12.30 alkaen (aikaero -7 tuntia, Suomen aikaa klo 19.30).

Aikalaskujen tulokset ja finaalikaavio http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=FS&raceid=5432

Lisätietoja
Ski Cross -joukkueen valmentaja Heikki Kervinen, puh. +358 400 542 929, heikki.kervinen@gmail.com
Freestylehiihdon tiedottaja Soili Hirvonen, Jkpromo Oy, puh. +358 400 837 583, soili.hirvonen@jkpromo.com