 Juha Haukkala lunasti odotukset kauden ensimmäisessä maailmancupissa ja laski finaaliin. Kuva: Patrick Forsblom |
Tiedote, Ski Sport Finland, Freestyle
20.12.2009 julkaisuvapaa heti
Haukkala finaaliin kauden ensimmäisessä maailmancupissa
Freestylen ski crossin maailmancup avattiin tänään aikalaskuilla Italian San Candido – Innichenissä. Aurinkoinen mutta kirpeä pakkassää loi hyvät olosuhteet kauden avaukselle ja ccrossirata pysyi hyvänä koko kilpailun ajan.
Juha Haukkala vastasi parhaasta suomalaistuloksesta ollen aikalaskujen 23. Haukkala jäi aikalaskujen voittaja Sveitsin Michael Schmidistä vajaan sekunnin.
”Ei ihan nappiin mennyt. Alussa lähti vähän sukset alta ja kävin melkein kyljelläni. Kun pääsin takaisin baanalle, käänsin seuraavalle portille vähän liikaa. Lopussa yritin vain tiputtaa mahdollisimman kovaa”, Haukkala kertoi suorituksestaan.
Vaikka rata ennakkoarvioiden mukaan sopi Jouni Pelliselle, putosi hän niukasti finaalista radan yläosassa sattuneen virheen vuoksi. Pellisen hyppy karkasi liian pitkäksi ja vauhdit hiipuivat jarrutukseen. Pellinen oli 37. vain 3 sadasosaa viimeiselle (32.) finalistille hävinneenä. Samu Ruoppa oli 55. ja Tuomas Karhumäki 71.
Maanantaiseen finaaliin Suomen ainoa edustaja Haukkala lähtee kovin tavoittein. Startilla on iso merkitys, koska vauhdikkaalla radalla ei juurikaan ole ohituspaikkoja.
”A-finaali on tähtäimessä. Täysillä on vedettävä, mutta varmasti. Hyppyjen alastulot ovat ihan sementtiä, joten siinä mielessä on varottava, ettei turhaan hölmöile ja satuta itseään. Startit ratkaisevat ja se, ketä vastaan joutuu laskemaan”, Haukkala jatkoi.
Haukkala laskee huomisen finaalin viimeisessä alkuerässä ja samaan erään on sijoitettu muun muassa aikalaskujen toinen Norjan Audun Grönvold.
Maanantaina finaalit alkavat San Candidossa klo 12.30. Toinen MC-osakilpailu lasketaan kokonaisuudessaan tiistaina 22.12.
Tulokset kokonaisuudessaan ja huomisen kilpailun kaavio http://www.fis-ski.com/uk/604/610.html?sector=FS&raceid=5416
Lisätietoja
Ski Cross -joukkueen valmentaja Heikki Kervinen, puh. +358 400 542 929, heikki.kervinen@gmail.com
Freestylehiihdon tiedottaja Soili Hirvonen, Jkpromo Oy, puh. +358 400 837 583, soili.hirvonen@jkpromo.com