![]() |
Arttu Kiramo
Syntynyt: 15.4.1990 Jyväskylä
Seura: Jyväskylän Freestyleseura
Laji: Freestyle, kumparelasku
Pituus: 173 cm
Paino: 72 kg
Valmentajat: Pekka Lehtikallio, Jari Savolainen
Arttu Kiramo löysi tiensä laskettelurinteisiin nelivuotiaana. Viisi vuotta myöhemmin hän halusi kuitenkin lisää haasteita ja päätyi valloittamaan kumpareita. Lajissa häntä kiehtoi eniten juuri haasteellisuus ja vauhti.
Talvisin Kiramon aika kuluu joko rinteessä tai koulun penkillä. Sen sijaan lumen sulaessa ja kesälomien koittaessa Arttu käy potkimassa jalkapalloa, luistelemassa rullaluistimilla tai pelaamassa pesäpalloa.
Arttu valloitti keväällä 2009 Suomuntunturin kumpareikon ja voitti sekä sinkkukumpareiden että dualin SM-kultaa. Maajoukkueen kuopus on siis haastanut jo kovin ottein kumparekonkarit.
Arttu on esimerkillinen urheilija, joka hoitaa myös opiskelunsa kunnialla. Tällä hetkellä Arttu opiskelee Jämsänseudun koulutuskeskuksen lukiossa ja harjoittelee Himoksella. Arttu nousi kaudelle 2007-08 kumparelaskun maailmancupin joukkueeseen, jossa tavoitteet on asetettu kansainväliselle huipulle. Vuonna 2010 Arttu laski ensimmäisissä olympiakisoissaan Vancouverissa kumpareissa sijalle 16.
Päivitetyt kansainväliset tulokset:
http://www.fis-ski.com/uk/604/613.html?sector=FS&listid=&competitorid=112283&type=result
2010-11:
MM-kisat, Deer Valley / Park City USA
- kumpareet 12., parikumpareet 7.
Maailmancup
- kumpareet 18.
SM-kisat, Ruka
- kumpareet kultaa, parikumpareet kultaa
2009-10:
Vancouverin olympialaiset
- kumpareet 16.
Maailmancup
- kumpareet 21.
SM-kilpailut
- Suomu kumpareet 3.
2008-09:
Maailmancup
- kumpareet 34.
SM-kilpailut
- Suomu kumpareet 1., parikumpareet 1.
2007-08:
Maailmancup
- kumpareet 34.
SM-kilpailut
- Ruka 11.4.2008 parikumpareet 2.
- Ruka 12.4.2008 kumpareet 3.
2006-07:
Nuorten MM-kilpailut
- Airolo, Sveitsi 18.3. kumpareet 14., 19.3. parikumpareet 19.
SM-kilpailut
- Ruka 30.3.2007 parikumpareet 6., 31.3.2007 kumpareet 5.
2004-05:
SM-kisat
- Kemijärvi 3.4.2005 Ski Cross 1.
2003-04:
Eurooppa-cup
- kokonaiscup kumpareet 70.
Finnish Freestyle Tour
- M16 kokonaiscup 2. (3 osakilpailuvoittoa)

