![]() |
Kalle Leinonen
Syntynyt: 8.11.1989 Siilinjärvi
Seura: Tampereen Slalom Seura
Laji: Freestyle, half pipe
Pituus: 175
Paino: 66,6
Valmentaja: Janne Hiltula
Kalle Leinonen muistelee, että hänet ”raahattiin” mäkeen ensimmäistä kertaa isoveljiensä esimerkin mukaan jo kolmevuotiaana. Hän löysi tiensä alppihiihdon pariin nopeasti ja kilpaili niin pujottelussa kuin suurpujottelussakin.
Huimapäiselle nuorukaiselle eivät kuitenkaan tahtoneet pelkät laskurinteet riittää, sillä hän halusi myös temppuilla suksillaan. Kalle onkin aina ollut hyvä hyppimään voltteja, ja tämän lisäksi hän paloi halusta tehdä suksillaan kaikenlaista painovoiman vastaista, joten freestyle oli loppujen lopuksi hänelle varsin luontainen lajivalinta.
Kalle aloittikin vuonna 2002 S-freestylekoulun Tampereen Mustavuoressa. Vain pari vuotta myöhemmin hän laski itsensä niin suomalaisen kuin kansainvälisen suksikansan tietoisuuteen osallistumalla Rukan MM-kisoihin: tuolloin vasta 15-vuotias tamperelainen saavutti 8. sijan ensimmäisissä Half Pipen arvokisoissa. Seuraavana kautena Leinonen kruunautti itsensä jo maailmancupin kokonaiskisan voittajaksi.
Kesäisin Kalle harrastaa rullaluistelua, trampoliinilla hyppelyä ja kaikkea sellaista, mistä on hyötyä myös Half Pipen harrastamiseen.
Hän kiittääkin vanhempiaan, kavereitaan ja yhteistyökumppaneitaan tuesta, jonka avulla hän on jo nyt päässyt näin pitkälle. Lajinsa parissa hän haluaa kuitenkin menestystä enemmän kehittyä koko ajan sekä tehdä uusia juttuja suksilla.
Päivitetyt kansainväliset tulokset:
http://www.fis-ski.com/uk/604/613.html?sector=FS&listid=&competitorid=112883&type=result
2010-11:
SM-kisat, Ruka
- half pipe kultaa
2007-08:
Maailmancup
- Half pipe 2.
SM-kilpailut
- Ruka 11.4.2008 half pipe 1.
2006-07:
FIS maailmancup, Half Pipe
- Apex, Kanada 23.2. Half Pipe 1.
Nuorten MM-kilpailut
- Airolo, Sveitsi 18.3. Half Pipe 3.
2005-06:
FIS maailmancup, Half Pipe 1.
SM-kilpailut
- Ruka 1.4.2006 Big Air 1. , 2.4.2006 Half Pipe 1.
2004-05:
FIS MM-kilpailut
- Ruka FIN 17.3.2005 Half Pipe 8.

