Ville Miettunen

Syntynyt: 31.10.1992 Kemijärvi
Seura: Avalanche Ski Club, Kemijärvi
Laji: Freestyle, kumparelasku
Valmentajat: Sami Mustonen, Kari Miettunen

Ville Miettunen on jo pienestä pitäen hinkunut laskemaan ja toteaakin päässeensä rinteeseen ensimmäisen kerran vasta 3-vuotiaana. Freestyleen hän kiinnostui seurattuaan Juuso Lahtelan ja Harri Kyllösen temppuilua ja päätti itse kokeilla samaa. Hänen ensimmäinen temppunsa oli heti 360, tosin muiden mielestä se oli enemmänkin 180...

Freestylessä Villen mielenkiintoa on pitänyt yllä ennen kaikkea lajin haastavuus, sillä hänen mielestään voi aina oppia lisää temppuja tai laskemaan paremmin. Etenkin kun laskukaverit ovat useimmiten vielä mukavia.

Ville pelasi aikoinaan myös jääkiekkoa ja jalkapalloa, kesäisin hän harrasti myös kalastusta ja kertoo nostelleensa Kemijärvestä niin haukia kuin taimeniakin. Jalkapallo on pysynyt hänen harrastuksenaan vieläkin, mutta nykyään aikaa kuluu myös skeittaukseen sekä jonglööraukseen, josta reggae-musiikin ystäväksi tunnustautuva Ville hakee myös lisää haasteita. Myös kitarasta on tullut Villelle tärkeä "kumppani" suksien ohella.

Ville on säästynyt hurjemmilta kuperkeikoilta: pienet ruhjeet ja kipeät paikat kuuluvat hänestä vain lajiin. Ville sanoa haluavansa oppia uusia asioita ja vaikeampia hyppyjä. Joku päivä hän haluaisi olla mukana arvokisoissa taistelemassa kultamitalista.

Päivitetyt kansainväliset tulokset: http://www.fis-ski.com/uk/604/613.html?sector=FS&listid=&competitorid=128823&type=result

2010-11:
MM-kisat, Deer Valley / Park City USA
- kumpareet 8., parikumpareet 8.
Nuorten MM-kisat, Jyväskylä
- kumpareet kultaa, parikumpareet 10.
Maailmancup
- kumpareet 18.
- Vuoden tulokas -palkinto (FIS Rookie of the Year)
SM-kisat, Ruka
- kumpareet hopeaa

2009-10:
Maailmancup
- kumpareet 51.
SM-kilpailut
- Suomu kumpareet 8.

2008-09:
SM-kilpailut
- Suomu kumpareet 5., parikumpareet 3.

2007-08:

SM-kilpailut
- Ruka 11.4.2008 parikumpareet 9.
- Ruka 12.4.2008 kumpareet 7.
Finnish Freestyle Tour
- kumparecup 1.

2006-07:
Nordic Cup
- Ruka 20.1.2007 kumpareet 1.
- Ruka 21.1.2007 kumpareet 1.
SM-kilpailut
- Ruka 30.3.2007 M16, parikumpareet 1.
Finnish Freestyle Tour
- Kumpareet 1.

2005-06:
SM-kilpailut
- Ruka 1.4.2006 M16, kumpareet 5.

2004-05:
SM-kilpailut
- M16, kumpareet 6.
Finnish Freestyle Tour
- M16 2.

2003-04:
SM-kilpailut
- M16-sarja, kumpareet 4.
Finnish Freestyle Tour
- M13-sarja 1.