4.1.2010

Kisat ohi onnistuneesti ...ja kisaväsymys selätetty!

Vuosi ehti vaihtua, ennen kuin Suomun maailmancupin kisajärjestelyt kokonaisudessaan saatiin pakettiin. Itse ehdin jopa hieman lomailemaan, ennen uuden vuoden alkua. Ehkä jotain pientä on vielä tekemättä, mutta pian katseet suunnataankin jo tämän vuoden joulukuuhun ja seuraavaan freestylen ensi-iltaan.

Kokonaisuudessaan kisat onnistuivat erinomaisesti. Kommentteja voi lukea lopputiedotteista tai tunnelmia tsekata näiden sivujen kuvagalleriasta. Upeasti saivat valokuvaajamme Patrick Forsblom, Saara Autere ja Jun Itoi ikuistettua tunnelmat Suomulta niin jännittävistä kisapäivistä kuin mahtavasta avajaisshowstakin.

Organisaatio venyi äärimmilleen kisajärjestelyjen aikana. Paljoon osattiin varautua, koska näin isot kilpailut järjestettiin nyt Suomulla ensimmäistä kertaa ja maailmancuptasoisista kisoista Suomessa oli vierähtänyt myös jo usempi vuosi. Lisäjännitystä ja kiirettä saimme organisaatiolle, kun Ranskaan suunniteltu kumparekisa jouduttiin perumaan lumenpuutteen vuoksi ja Suomulla laskettiin jo perjantaina maailmancupin kisa. Kisat saatiin myös televisioon päivän varoitusajalla, tästä iso kiitos MTV3:n tuotantoryhmällemme!

Nyt Suomessa jatketaan hieman pienempien kisojen järjestelyillä ja maajoukkueemme saa nauttia muiden maiden vieraavaraisuudesta. Jännitys kasvaa kohti helmikuuta mentäessä, Vancouverin olympialaiset ovat jo kaikkien mielessä. Peukut pystyyn meidän pojille!

- Soili

Soili ja Miia Vatka EC-kisaa seuraamassa. Kuva: Henna Halonen

9.12.2009

...Suomun valkoiseen kumparemäkeen!

Etelän mustat kadut ovat vaihtuneet Suomun valkoiseen maisemaan. Ensimmäiset vesisateiset päivät viime viikolla aiheuttivat melkoisest päänvaivaa kisaorganisaatiolle, kun lunta oli vähän, eikä pakkasia ollut luvassa. Kisarinteen rakentaminen meni tiukalle, mutta kaikki saatiin valmiiksi ennen viikonlopun Eurooppa-cupin kilpailuja.

Eurooppa-cupin kilpailut olivat huikean kovatasoiset. Niin naisissa kuin miehissäkin mukana olivat lähes kaikki maailmancupissakin starttaavat, joten kaikkinensa urheilijat ja kisaorganisaatio sai erinomaisen kenraaliharjoituksen ennen maailmancupia.

Organisaatio toipui EC-kisasta maanantaipäivän ja eilen tiistaina se oli taas jo täysillä työntouhussa. Mäki kunnostettiin eilen ja nyt Suomun rinteessä komeilee maailmancupin mitat täyttävä kumpareikko. Tänään lähtöpaikalle kootaan hirsinen lähtöportti, selotuskopit viedään paikalleen ja tapahtuma-alue rakennetaan maailmancupin arvolle sopivaksi.

Mediakeskus saadaan tänään valmiiksi AC-hotellilla. Organisaatio vahvistuu joka päivä ja viimeistään perjantaina virallisten harjoitusten alkaessa klo 10 kisajännitys saa alkaa.

- Soili

25.11.2009

Etelän vesisateesta...

Kisafiiliksen hakuun tarvitsee tällä hetkellä pistää melkoisesti eforttia, kun katsoo ikkunasta ulos. Siis etelässä. Vettä on vihmonut jo viikkotolkulla, mutta onneksi loppuviikosta häämöttää jo ajatuksissa valkoinen hanki ja pakkassää Suomulla.

Kumparekisojen tapahtumat oheisohjelmineen alkavat olla urheilijoita vaille valmiit. Kisaorganisaatio on viilattu valmiiksi ja viikonloppuna alkavat viimeistelytyöt Suomulla. Ja ensi viikon alusta kemijärveläiset opiskelijat hyppäävät kisatouhuihin ja pääsevät ryhmänvetäjien ohjeistuksessa rakentamaan kisaelementtejä.

Itse siirryn kohti pohjoista viikonlopun aikana. Sitä ennen on kuitenkin loihdittava tekstejä tiistaina 8.12. Lapin Kansan välissä ilmestyvään kisaliitteeseen. Päivät venyvät pitkiksi, mutta onneksi valkoinen maisema odottaa...se luo varmasti viimeisen kisatunnelman!

Seuraavaksi edessä on huima pakkausoperaatio, oman laukun lisäksi saa keräillä kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta yhdelle pienimmistä kisavieraista. Vuoden ikäinen tyttäremme pääsee toista kertaa tarkastamaan Suomun hiihtokeskuksen!

Suomulla tavataan,

- Soili

4.11.2009

Freestylemaajoukkueet jo kisafiiliksissä - 32 päivää Premiereen

Viime perjantaina ennen SkiExpo-messujen avaamista järjestettiin freestylemaajoukkueiden lehdistötilaisuus. Joukkueet ovat jo suunnanneet katseensa kisakauteen ja tietysti myös Suomun maailmancupiin. Sitä ennen on kuitenkin vielä tehtävää.

Kumparejoukkue odottaa malttamattomana treeniolosuhteiden parantumista Suomessa. Joukkue suuntaakin todennäköisesti treenileirille pohjoiseen, joko Suomulle tai Rukalle riippuen siitä, missä pääsee laskemaan kumpareita.Ski crossaajien leirisuunnitelma on vielä auki: Keski-Eurooppaan tai Rukalle. Ensi viikolla tiedetään, missä joukkueet jatkavat valmistautumistaan olympiakauteen.

Lehdistötilaisuus imaisi oman osansa työajastani viime viikolla, mutta nyt olen taas lähes sataprosenttisesti pistämässä kuntoon Freestyle Premiere -kisatapahtumaa. Kisarinteen lumetusta aloiteltiin jo erinomaisissa olosuhteissa viikonloppuna.

Media-akkreditointi Suomun kisaan on käynnissä ja myös muut suunnitelmat alkavat olla toteuttamista vaille valmiita. Toki paljon on jo tehtykin. Nettisivuilta löytyy kisa-aluekartta, alue-esittelyä ja tietysti esittely mahtavasta kisabileiden esiintyjästämme Koop Arposesta!

Oma pää on työpäivien jälkeen melkoisen pyörällä, mutta onneksi välillä ajatukset voi siirtää harrastuksiin. Kiipeilyseinällä roikkuessa ei juuri muuta voi ajatella, kuin seuraavaa otetta. Katse ylöspäin ja pää kylmänä - niin on syytä tehdä myös kisajärjestelyissä! Aikaa Freestyle Premiereen on 32 päivää - Eurooppa Cupin ensimmäinen osakilpailu on silloin jo käynnissä!

- Soili

13.10.2009

Nettisivut auki ja kisapaikan tarkastus tehty!

Syksy on ollut melkoisen kiireistä aikaa. Palattuani vanhempainvapaalta takaisin alppi- ja freestylejoukkueiden viestintätehtäviin ei työaikana juuri ole tarvinnut miettiä, että mitä seuraavaksi. Työtaakkaa on toisaalta keventänyt se, että vanhempainvapaan sijaiseni Jussi Väätäinen otti alppihiihdon tiedotuksen omalle vastuulleen.

Mutta Freestyle Premiere Suomu lähestyy ja järjestelyt ottavat isoja harppauksia eteenpäin joka päivä. Kisan nettisivut ovat olleet auki jo hyvän aikaa ja lähipäivinä myös englanninkielinen sivusto saadaan auki. Infoa kansainvälisille vieraille on siis luvassa!

Viime viikon torstaina teimme visiitin Suomulle. Aamulla koneen laskeutuessa Rovaniemelle oli maa valkoinen, aivan huikea näkymä. Lunta on siis satanut Suomun rinteille. Kansainvälisen hiihtoliiton freestylen koordinaattori Joe Fitzgerald teki samaan aikaan tarkastusta kisapaikalla. Lopputulema oli, että kokonaisuus näyttää hyvältä, mutta rinne vaatii vielä pientä fiksausta. Siksi lumetusta kisarinteeseen ei aivan vielä voida aloittaa, vaikka pakkanen sen sallisikin.

Seuraaavat viikot paiskitaan töitä täällä etelässä ja odotetaan lumipeitettä tännekin suunnalle. Jokainen omalla tahollaan voi aloittaa jo virittäytymisen freestylekauden avaukseen Suomulla. Ollaan sitten valmiita, kun kisa on ovella!

- Soili

Öinen Suomu.
AC-hotellin lehdistökeskustilat.