![]() Levi Black kisarinteen profiili. |
![]() Levi Black aluekartta |
![]() Levin keskusta aluekartta |
![]() Levin rinnekartta. Klikkaamalla kuvaa se aukeaa suurempana. |
Levi Black
Pujottelurinteen lähtöpaikkaa nostettiin ja rinteen profiilia muutettiin kesällä 2007. Rinteen yläosaa muotoiltiin myös haastavammaksi erilaisilla aalloilla ja alaosaan tehtiin ns. hyppyri. Muutokset toivat radalle rytminvaihdoksia sekä lisäsivät mielenkiintoa niin laskijoille kuin katsojillekin.
Levi Black keräsi runsaasti kiitoksia vuoden 2008 naisten ja miesten pujottelun maailmancupin avauksessa. Erityisesti rinteen palkitseminen eli jäädytys onnistui loistavasti ja takasi tasaiset olosuhteet myös suurillä lähtönumeroilla kisaan lähteneille urheilijoille.
Levin keskusta
Kilpailujen aikana Levin keskustaan Eturinteiden juurelle nousee Levin joulukylä, jossa järjestetään kisojen avajaiset, Public Draw eli kilpailunumeroiden arvonta, konsertteja ja muuta tapahtumaa yleisölle. Tapahtumiin on vapaa pääsy!
Levin rinteet
Levillä lasketellaan ruuhkattomasti hyvin hoidetuilla, ympäri tunturia kiertävillä rinteillä. Vaihtelevissa maisemissa viihtyvät niin vasta-alkajat kuin alppilajien maailmantähdetkin - Lastenmaan naruhisseiltä Snow Parkin kautta aina Levi Black -maailmancuprinteeseen. Välinevuokraamot, Levi Shopit ja rinneravintolat palvelevat eri puolilla tunturia.
Levillä on yhteensä 43,6 kilometriä ja 44 kappaletta vaihtelevia rinteitä, jotka on luokiteltu värikoodein: sininen aloittelijoille, punainen perustaidot hallitseville, musta taitajille ja vihreä siirtymäreittiä käyttäville.
Ylös tunturiin vie 2 gondolia, tuolihissi, 14 ankkurihissiä sekä lasten 6 sompa- ja 4 naruhissiä.
Hissien aukioloajat:
- Hissit avataan joka aamu klo 9.30.
- Hissit 2-3, Levi North ja Levi Express ovat avoinna klo 19 saakka.
- Hissit 6, 8 sekä 14 ovat avoinna klo 18 saakka.
- Hissi 13 ja Snow Park ovat avoinna klo 17.45 saakka.
- Hissit 7 ja Gondoli ovat avoinna klo 17.30 saakka.
- Hissit 4 - 5, 7B ja 9 - 12 ovat avoinna klo 17 saakka.
Katso tästä linkistä vuoden 2009 multimediaesittely Levi Black kisarinteestä Tanja Poutiaisen selostuksen kanssa!
(Kuvat, ääni ja toteutus: Kari Kuukka / MTV3)
Katso Levi Blackin esittelyt Kalle Palanderin selostuksen kanssa!
(Kuvat, ääni ja toteutus: Kari Kuukka / MTV3)
| Levi_pahkinankuoressa.pdf (63 kB) |
| Levi_pahkinankuoressa.pdf (63 kB) |
In English
Suomeksi














